JÄRJESTÄ ELÄMYSTILAISUUS SENIORILLE KOKEMUKSENA TAI TEKEMISENÄ
SILLASSA olemme valmiita järjestämään yksittäisiä tiliasuuksia eläkeläis- ja vanhusryhmille vaikkapa jonkun yhteisön tai järjestön tilauksesta. Tilaisuus voi sisältää vaikkapa Runo (esitys lausuja Riitta Papunen) ja videoesityksen "Rakkautemme kestää kulutusta" (n. puoli tuntia) tai musiikkiesityksen, elokuvan (puolitoista tuntia) satojen elokuvien kokoelmastamme, kuvataiteesen kurkistamista, runoa ja draamaa, Joensuun tai muuhun historiaan tutustumista tai vaikka muodin historiaa ja nykypäivää. Iltaäiväkahvit on mukava juoda keskustelun lomassa. Maksu on eläkeläisen kukkarolle sopiva ja sovitaan tilaisuuskohtaisesti.
Meillä on myös mahdollista, että seniorit itse maalaavat kuvia tai ottavat valokuvia, laulavat yhteisesti mielilaulujaan, soittavat, esittävät omia runojaan, laulujaan, kirjoitelmiaan. Ohjaamme ja autamme maalareita ja musikantteja, runojen ja kertomusten kirjoittajia. Karjalaiseen tapaan mieli alkaa pulputa, mutta niin hiljaiset kuin puheliaatkin ovat yhtä tervetulleita.
YSTÄVÄPIIRI
FM kulttuuri- ja kirjallisuusterapeutti Riitta Papunen sekä FM kirjallisuusterapeutti Tuija-Kaisa Teikari perustavat esimerkiksi yksityisten vanhusten tai vanhusjärjestöjen toivomuksesta vanhusten YSTÄVÄPIIRIN. Tuija-Kaisa ja Riitta ovat Vanhustyön keskusliiton (linkki ao. järjestön sivuille tästä) kouluttamia ja valtuuttamia YSTÄVÄPIIRIOHJAAJIA.
YSTÄVÄPIIRI kokoontuu 12 kertaa kolmen kuukauden aikana kerran viikossa aamupäivällä, ja siinä on tarkoitus saada uusia ystäviä miehistä ja naisista ja jatkaa heidän kanssaan tapaamisia kolmen kuukauden jälkeenkin, virkistää mieltä keskustelujen ja elämysen avulla. Piiri EI edellytä ammatti- tai opiskelutasutaa; avoin mieli riittää.
Jokaisella kokoontumiskerralla on oma hauska teemansa, joiden suunnitteluun ryhmäläiset myös itse voivat osallistua.
Viimeksi toteutuneessa YSTÄVÄPIIRISSÄ (jossa oli 12 naista, 65-90 v.) tutustuimme Joensuun historiaan retkellä Heikki Tarman kanssa, pohdimme kokemuksia äitiydestä ja isoäitiydesta katsellen suurina videokuvina Kansallismuseon äiti ja lapsi -aiheisia maalauksia.
Annoimme mielipiteemme musiikkiraadissa, jossa oli musiikkia muun muassa Sibeliukselta, Olavi Virralta, Anna Erikssoniin ja Samuli Edelmanniin asti. Teimme tututustumisretken Joensuun pääkirjastoon ja sen käyttämiseen ja löysimme kiintoisat kirjat, lehdet, äänikirjat, musiikkicd:t ja elokuva-dvdt; Puhuimme sotakokemuksistamme katsottuamme Sillan laajakankaalta Lupaus-elokuvan (Suomen lotista); askartelimme toisillemme muistolauseita ja liimailimme kiiltokuvia muisolausekortteihin kuten entisajan koulutytöt.
Joka kerta joimme aluksi kahvit ja kerroimme viikon kuulumiset kaikessa rauhassa.
Ryhmän osallistumismaksu on aina hyvin kohtuullinen ottaen huomioon, että tapaamiset kestävät kaksi tuntia ja siihen sisältyy myös tarjoilu. Jotta yhteys oikeasti muodostuisi ja suhteita syntyisi, osallistujan on oltava läsnä joka kerta ellei vakava sairaus tule esteeksi.
